Tavaramerkin erottamiskyky on merkin rekisteröimisen edellytys. Erottamiskyky tarkoittaa, että merkillä voidaan erottaa yrityksen tavarat/palvelut muista. Merkkiä ei katsota erottamiskykyiseksi, jos se sellaisenaan tai vähäisin muutoksin kuvailee tuotteen/palvelun lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa, valmistuspaikkaa tai -aikaa.
Erottamiskyky arvioidaan tapauskohtaisesti aina suhteessa kyseessä oleviin tavaroihin ja palveluihin. Esimerkiksi nimeä APPLE ei katsottaisi erottamiskykyiseksi elintarvikkeiden tunnuksena, mutta tietokoneiden ja matkapuhelimien tunnuksena kyllä. Toisella toimialalla kuvaileva sana voi siis olla erottamiskykyinen jollain toisella toimialalla. Myös täysin keksinyt nimet (esim. KODAK) ovat yleensä erottamiskykyisiä kuten myös ns. suggestiiviset nimet, jotka ainoastaan vihjaavat johonkin tuotteen ominaisuuteen (esim. KEIJU margariinin tunnuksena). Alunperin erottamiskyvyttömään merkkiin erottamiskyky tulee rakentaa merkin pitkäaikaisella ja laajalla käytöllä. Kun merkki on tullut kohderyhmässään yleisesti tunnetuksi haltijansa tunnuksena, merkin voidaan katsoa tulleen käytön kautta erottamiskykyiseksi. Merkki on tavallaan saanut toisen merkityksen yrityksen tunnuksena sanan alkuperäisen merkityssisällön rinnalle. Jo saadun tavaramerkkioikeuden voi menettää, mikäli merkki on menettänyt erottamiskykynsä. Periaatteessa näin voi käydä mille tahansa merkille. Erityinen riski tähän on kokonaan uudenlaisen tuotteen/palvelun nimellä, vaikka nimi alunperin olisi erottamiskykyinen ja kenties hyvinkin omaperäinen. Korkea riski on myös merkeillä, jotka ovat joutuneet rakentamaan erottamiskykynsä käytön kautta. Tällainen merkki on helposti vaarassa lipsahtaa takaisin erottamiskyvyttömäksi ja samalla merkkiin hankittu tavaramerkkioikeus menetetään. Tavaramerkin oikea käyttötapa ja todisteet ratkaisevat
Kun erottamiskyky merkkiin tulee rakentaa käytön kautta, ratkaisevassa roolissa on, miten merkkiä käytetään. Tämä koskee myös tavoitetta välttää tavaramerkkioikeuden menettäminen. Mikäli merkkiä käytetään kuvailevalla tavalla eikä tunnuksenomaisesti, käyttö ei tue merkin erottamiskyvyn rakentamista eikä säilyttämistä vaan päinvastoin toimii niitä vastaan. Suomen kielessä nimet taipuvat (esim. Matti, Matin), minkä johdosta erityisesti suomenkielisessä aineistossa tehdään helposti tavaramerkkioikeuden kannalta kohtalokkaita virheitä. Merkin virheellisen käytön seurauksena myös kilpailijat voivat pystyä käyttämään yrityksen merkkiä. Vältä virheet sekä hanki ja pidä tavaramerkkioikeus merkkiisi VAHVA BRÄNDI -palvelupakettimme avulla. Pakettimme sisältää kattavat toimenpiteet merkin nykyisen käyttötavan tarkistamisesta ja korjaamisesta merkin käytön ohjeistukseen saakka. Merkin käyttö tulee pystyä todistamaan rekisteröintimenettelyssä ja tarvittaessa oikeudenkäynnissä. Todisteiden hankkiminen jälkikäteen on usein hankalaa ja aikaa vievää. Palvelupakettimme avulla myös todisteiden hankkiminen ja säilyttäminen onnistuu helposti. VAHVA BRÄNDI ™-palvelupakettimme sisältö:
- Käydään läpi yrityksen internet-sivut, esitteet, tuotekuvastot ja muu yrityksen aineisto, jossa käytetään yrityksen tavaramerkkejä; - Esitetään konkreettisin esimerkein korjausehdotukset yrityksen merkkien käytöstä: miten merkkejä tulee käyttää ja ennen kaikkea, miten niitä ei saa käyttää; - Laaditaan käytännöllinen ohjeistus yrityksen tavaramerkkien oikeaksi käyttötavaksi yrityksen ja sen kumppaneiden käyttöön; - Laaditaan yrityksen merkkien käyttöä koskevat malliehdot käytettäväksi jälleenmyynti-, yhteistyö- ja muissa sopimuksissa, joiden myötä toiselle osapuolelle annetaan oikeus tai syntyy velvollisuus käyttää yrityksen tavaramerkkejä; - Annetaan yrityksen käyttöön helppokäyttöinen sähköinen työkalu ja applikaatio merkin käytön todistamiseen tarvittavan todistusaineiston keräämiseksi vaivatta ja kattavasti; ja - Laaditaan tavaramerkkihakemus (Suomi tai EU) ja hoidetaan hakemusprosessi viraston päätökseen asti. VAHVA BRÄNDI ™-palvelupaketti alkaen 995 € + alv. Syötä tietosi tähän, niin lähetämme sinulle tarjouksen sähköpostiisi viimeistään seuraavana työpäivänä.
|